Reijo Vuorento
241
Sitoudutko edistämään Malmin lentoaseman säilyttämistä ilmailukäytössä valtuustotyössäsi?
Tätä mieltä olen ollut aina. Näin syntyperäisenö helsinkilisenä olen nähnyt liian usein, kun historiallisia arvorakennuksia ja paikkoja tuhotaan ns edisyksen tieltä ja sitten on myöhemmin kauhisteltu. Näin ei saa nyt tapahtua. Olen asunut Lentokentän lähesyydessä nyt noin 30 vuotta. Se on osa identiteettiäni niin itse llentotoiminnan kuin myös luontoarvojen osalta. Helsinkin tarvitsee myös asuntorakentamista, mutta siihen riittää tilaa runsaasti muualta. Olen asunut myös Tukholmassa ihan Bromman lentoaseman vieressä. Sielläkin ensin kaavoitettiin rakentamiseen, mutta sitten päätökset kumottiin. Toivon, että näin tapahtuu myös täällä. Sen puolesta olen valmis kamppailemaan.
Sitoudutko kannattamaan kunnallisen, neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä, jos lain edellyttämä määrä kuntalaisia kannattaa asiaa?
Monissa maissa vaalien yhteydessä tiedustellaan alueen asukkaiden näkemyksiä tärkeisiin, ihmisiä lähellä oleviin asioihin, mutta ei Suomessa. Lähestulkoon ainoa tapa saada asukkaiden ääni kuuluviin on kunnallinen , neuvoa-antava kansanäänestys. Rakentamista puolustavat sanovat, että enää ei voi vaikuttaa kun yleiskaava on lakisääteinen. Tämä on väärä näkemys. Nyt valmistellaan tonttien kilpailutusta ja rakentamisen aloittamista 2023. Uusi valtuusto voi ensi töikseen päättää toimenpidekiellosta ja sitten otta aikalisän, jonka aikana vanhat päätökset kumotaan ja kenttä säilytetään. Samalla voidaan käynnistää uuden asuinalueen kartoittaminen esimerkiksi ILmalan varikkoalueen omsitusjärjestelyjen uutoksista niin, että tarvittaessa nyt Malmille kaavailtu asuinalue voidaan sinne toteuttaa.